Search results for "kylmä sota"

showing 10 items of 55 documents

Todeksi uskottua : kansandemokraattinen Neuvostoliitto-journalismi rajapinnan tulkkina vuosina 1964-1973

2008

Aimo Ruususen väitöstutkimus paljastaa, miten ideologiset ja muut riippuvuudet näkyivät suomalaisten kansandemokraattisten toimittajien työssä kylmän sodan vuosina ja Neuvostoliiton historian mielenkiintoisena ajanjaksona 1960-luvun puolivälistä alkaen.- Kansandemokraattisissa sanomalehdissä vaiettiin joistakin Neuvostoliiton kannalta epäedullisista asioista, vaikka sellaisistakin eräissä kriisitapauksissa kerrottiin, Ruusunen kertoo.Tämän lehtiryhmän toimittajat olivat kahden erilaisen kulttuurin välisellä rajapinnalla ja sen tulkkeina erikoisessa asemassa. Toisaalta heillä oli paljon mahdollisuuksia tiedon saantiin, toisaalta heillä oli ideologisia esteitä asioiden julkiseen pohdintaan. K…

1960-lukuJokinen UrhoMäkinen Ailisisäpolitiikkahistoriatoimittajatpoliittinen historiapuoluelehdetlehdistökirjoittelupoliittinen journalismikirjeenvaihtajatKauniskangas KerttutyöväenlehdetSuomilehdistötiedonvälitysKovanen Anttikulttuuripolitiikkapoliittinen kulttuuriulkopolitiikkakansainväliset suhteet1970-lukukylmä sotaNeuvostoliittovasemmistopuolueet1964-1973sisällönanalyysiSimpura JormaSuomen kansan demokraattinen liittojournalismiSuomen kommunistinen puoluekansandemokratiavasemmistolaisuussanomalehdetideologiat
researchProduct

The king who came down from the mountain : the image and the cult of personality of the "eternal president" Kim Il-Sung in official state propaganda …

2017

Tutkielma käsittelee Korean Demokraattisen Kansantasavallan (KDKT) ensimmäisen päämiehen ja johtajan Kim il-Sungin henkilökultin luomistyötä, sekä esikuvia, joita hän propagandakoneistonsa kanssa käytti henkilökulttinsa luomiseen. Tarkasteltu ajanjakso sijoittuu vuodesta 1945 noin vuoden 1962 loppuun. Alun perin Neuvostoliiton asevoimien tuella valtaan noussut nuori johtaja ryhtyi pian kehittämään itselleen omanlaistaan henkilökulttia, jonka esikuvina toimivat niin Neuvostoliiton Josef Stalin kuin myös kansallissosialistisen Saksan Adolf Hitler. Molemmat edellä mainitut diktaattorit toimivat Kim il-Sungille esimerkkinä monilla kulttuurin ja propagandan saroilla, niin esimerkiksi maalaustait…

1960-lukuKoreaJuche-aatesosialismimilitarismikommunismikylmä sotaNeuvostoliittofasismiAasiaKiinahenkilökultti1940-luku1950-luku
researchProduct

Kansainvälistymisen haaste : opetusministeriö opiskelijavaihdon järjestäjänä sodanjälkeisen kauden Suomessa

2022

Toista maailmasotaa seuranneiden vuosikymmenten aikana ihmisten liikkuvuus lisääntyi merkittävästi kietoutuen yhteen laajentuvan korkeakoulutuksen kanssa. Käsittelemme tässä artikkelissa kansainvälisiä stipendiohjelmia ja opetusministeriön roolia Suomen sodan jälkeisessä kansainvälistymisessä. Tarkemmin sanottuna tarkastelemme suomalaisen opiskelijavaihdon kehittymistä kylmän sodan kehikossa, erityisesti opetusministeriön ja ulkoministeriön näkökulmasta. Osoitamme, miten opetusministeriö nousi keskeiseksi toimijaksi tällä kulttuuridiplomatian alueella, joka Suomessa oli perinteisesti kuulunut ulkoministeriön alaisuuteen. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät kaupalliset ja järjestöjen ylläpitämät…

1960-lukukulttuurisuhteetministeriötSuomikulttuuripolitiikkaulkopolitiikkakansainväliset suhteetsodanjälkeinen aika1950-lukuopiskelijavaihtokylmä sotakansainvälistyminenkoulutuspolitiikka
researchProduct

Rappiota rajan takaa : turismi Neuvostoliiton ja Suomen välillä 1956 - 1991

2013

Tutkimus käsittelee Suomen ja Neuvostoliiton välistä turistimatkailua. Suomi oli neuvostoliittolaisille tärkein turistikohde kapitalististen maiden joukossa ja neuvostoliittolaiset olivat yksi suurimmista matkustajaryhmistä Suomeen kylmän sodan ajanjaksolla. Suomalaiset turistit taas olivat merkittävä matkustajaryhmä Neuvostoliitolle ja varsinkin Itämeren kaupungeille Tallinnalle ja Leningradille. Tutkimuksessa selvitetään neuvostoliittolaisten turistien matkojen sisältöä Suomessa sekä sitä, kuinka Neuvostoliitto valmisti kansalaisiaan kohtaamaan ulkomaalaiset ja kapitalistinen järjestelmä. Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten ja neuvostoliittolaisten kohtaamisia Suomen maaperällä. Suom…

1960-lukumatkailu1980-lukuSuomi1970-lukuNeuvostoliittokylmä sota1950-lukuideologiattalousjärjestelmätmatkustaminen
researchProduct

Searching for the human factor : psychology, power and ideology in Hungary during the early Kádár period

2016

1960-lukupoliittinen järjestelmätieteenhistoriasosialismitwentieth centuryhistory of mental healthTekstianalyysiEast Central Europekielentutkimuskontekstuaalisuusvaltiososialismimielenterveyden historiastate socialismhistory of human sciencesyhteiskuntapolitiikkahistory of psychologystalinismitiedepolitiikkaKádár JánosHungaryCold Warpoliittinen kulttuuri1970-lukukylmä sotaUnkaripsykologitSussexin koulukuntatekstintutkimusItä-Eurooppapragmatismi1980-lukuanti-stalimismipsykologiarevisionismiyhteiskuntasuunnitteluaatehistoria1950-lukusosiaalinen kontrolli
researchProduct

Lähentymistä kylmän sodan sallimissa rajoissa : Unkarin ulkopoliittiset suhteet Suomeen 1960-luvulla rauhanomaisen rinnakkaiselon, puolueettomuuden j…

2008

1960-lukupuolueettomuussukulaisuusrauhanomainen rinnakkaiseloSuomiulkopolitiikkakansainväliset suhteetheimoaatekylmä sotahistoriaUnkarirauhankumppanuusrinnakkaiselo
researchProduct

Sienipilven varjossa : ydinsodan pelko amerikkalaisessa kulttuurissa vuosina 1950-1963

2014

Toinen maailmansota päättyi kahteen Japaniin pudotettuun atomipommiin. Pian amerikkalaisten mielet valtasi huoli siitä, mitä atomipommi voisi tehdä, jos sellainen räjähtäisi Yhdysvaltain maaperällä. Kun Neuvostoliitto vuonna 1949, teki ensimmäisen onnistuneen ydinkokeensa, alkoivat ihmiset toden teolla jopa pelkäämään sitä mahdollisuutta, että se saattaisi hyökätä Yhdysvaltoihin atomipommein. Tätä pelkoa Yhdysvaltain hallinnon oli kitkettävä, jotta minkäänlaista paniikkia ei pääsisi syntymään. Ensimmäinen ohjekirjanen, jossa ihmisille opastettiin kuinka ydinräjähdyksen sattuessa tulisi toimia, ilmestyi vuonna 1950. Atomipommista siirryttiin pian huomattavasti tuhovoimaisempaan vetypommiin, …

1960-lukuydinaseetKuuban kriisi1950-lukukylmä sotaydinsotaradioaktiivinen laskeumaYhdysvallat
researchProduct

The role of Finnish leftists in Soviet-Finnish artistic exchanges during the late socialist period

2020

The article examines artistic exchanges between the USSR and Finland from the viewpoint of the Finnish left. After WWII, Finland was in a difficult geopolitical position; although not occupied by the USSR, it received little support from the West and so remained an independent capitalist democracy, with little foreign leverage. The Soviet influence was felt in many areas, and throughout the Cold War, Finland received many more world-class Soviet artists than any other Western country. This was in part a consequence of Finland’s proximity to the USSR, but the Finnish Communist Party, a major domestic political force, also played a role. Immediately after the war, organizations associated wit…

Cold Warcultural Cold WartaideNeuvostoliittokylmä sotakommunismihistoriapoliittinen historiacommunismSoviet UnionvasemmistoliikkeettaiteilijatkulttuuriSuomiart
researchProduct

In the shadow of technology

2016

The study of the cultural Cold War and East–West interaction outside diplomacy and high politics has emerged as an important research field during the last two decades. With a few exceptions, however, scholarly interaction has been overshadowed by other forms of interaction. Existing research has mostly paid attention to technological exchange and to espionage, which was at times connected with scientific exchanges across the Iron Curtain. This article discusses scholarly exchanges in the human sciences between Finland and the Soviet Union. Even though Finland was a western-style democracy with a market economy, it had close political ties with the Soviet Union, which allowed for the devel…

HistoryHistoryEast westmedia_common.quotation_subjectSoviet Union060104 historyHistory and Philosophy of ScienceSuomi050602 political science & public administrationEconomic historyta6150601 history and archaeologyFinlandDiplomacymedia_commonShadow (psychology)Literaturebusiness.industryCold War05 social sciences06 humanities and the artskylmä sotaNeuvostoliitto0506 political scienceImportant researchCold warHigh politicsbusinesssocial sciencesPeriod (music)History of the Human Sciences
researchProduct

Embracing values? The question of Finnish membership of the Council of Europe as a case of political value deliberation in European integration, 1987…

2016

HistoryKoivisto Maunomedia_common.quotation_subjectkylmä sotaPublic administrationEuroopan neuvostoDeliberationPoliticsPolitical scienceSuomiPolitical Science and International RelationsEuropean integrationValue (economics)Euroopan integraatiomedia_commonJournal of European Integration History
researchProduct